Sivuluisuja kujaraiteilla

Rakkaus

Rakkausrunot kuuluvat tämän avainsanan alle. Mukana saattaa olla rakkauden lieveilmiöt sekä viihdekäyttö.


Yksi toisen jälkeen –
ja vieläkin yhdessä.

Kymmenessä vuodessa
löytyi nappulat,
mutta ei käyttöohjeita.

Valmistajalta kysyä en tainnut,
en kehdannut
ja tuskin olen ainut.

Kyllä,
olen nainut.

Voiko elää symbioosissa:
siis kuunnella arvostelematta
vielä saaden arvostusta?

Siinä tavoittelemista.

Siispä
kymmenen seuraavaa vuotta
tahtoisin kokeilla tuota.


Olen nurmi,
aidasta meille päin.
Näen enemmän:
kohti taivasta kurkotan,
sinusta elän, sinua hengitän.

Olen koira
yhteisen pöytänne alla,
murusistanne nauttien.
Tahdon olla kanssasi kaikkialla;
sinusta elän, sinua vihaa en.

Olen pilvi —
katsot minun lävitseni,
pisarat pudotan ja laihdun.
Sinuun vain poltan itseni:
sinusta elin, nyt elämästäsi haihdun.


Ikävystymisen nukuttava mania
hääkirkossa minua kiusaa.
Kuuntelen liturgista litaniaa,
kun se mut heräämään saa.

Tajusin, ettei vieressä istuva,
vaan toinen on aidosti rakas.
Pitkämielinen, päivittäin toistuva,
kaiuton tunne sen takas’.

Elämäni lavastin onnelliseksi;
ja kavereitakin kai harhautin.
Ei lohduttanut edes hyvä seksi,
kun toista hiljaa silti rakastin.

Yksille rakkaus on toivo vain,
heille tämä on siunausta.
Toiset kituvat päivittäin
suorittaen kaiutonta rangaistusta.

Ei unetonta mieltä voi pakastaa,
se ei seuraa nukkumaan mukaan.
Kukaan ei ansaitse rakastaa
niin paljon, ei kukaan.

Todellisuutta en unista erota,
haluan niillä elämän somistaa.
Muistot, joista ei kerrota —
tahdon ne yksin taas omistaa.

Elin aiemmin nähdäkseni sinut,
nyt ajatuskin hiljaa tappaa.
Iloani nokkivat surun linnut,
ne viimeisenkin hymyn nappaa.

Minulla on vain rakkauteni —
muuta jäljellä ei enää ole.
Rakkauteni,
joka ei millään kuole.