Uinuvat suloiset unelmat
jäädäkseen taakse,
lipuvat iloiset tunnelmat.
Eivät tunnu tilastot jotkut
ollakseen vieraita, hylkivät.
Vain todelliset huolet koskettavat.
Matkattu on jo monesti,
jotta lapseni jäisi henkiin.
luotani suoraan Helsinkiin:
tämä on rakkaustesti.
Kyyneleet varovaiset
ehkä toivoa karkottavat,
mutta ilmankin taistelevat naiset.
Poissa ovat siis unelmat;
niin kuin viimeiset hetket
ohi kiitävät maisemat.
Tähän taitavat loppua nämä retket.
Kamppaileva vielä,
makaa turvaistuimessa elämä:
vain maksalla elää — jos on tarjota.
McDonaldsin talossa yö:
tutussa valossa katselen ikkunasta,
kun muualla aika lastani syö.
Se repii ja uuvuttaa, eikä kysymyksiini vastaa.
Ikkunan ruudussa jo sarastaa;
seuraan sammuvaa tähteä,
enkä löydä vastausta.
Aamu on vaatimatta mielikuvitusta.
Kukaan ei välitä pelastaa.
Ei epäilystä.
Sairaalassa kyynel hiljaa tipahtaa.
– Heippa, Miini.
Jos äiti sallii koneen sammuttaa,
niin pitääkö vauva letkuistaan kiinni?
Kanssasurijan armo,
se poissaolollaan loistaa;
muualla multaan kätketään elämän ainekset.
Sitä pysty ymmärtämään et.
Kuolemaa ei olisi tarvittu toistaa.