Yhä ja yhä useammin
varjot minua koskettavat
ja niin paljon harvemmin
hymyni sydämiin osuvat.
Väsynyt sieluni luovuttaa,
korpit ylhäällä liitävät.
En tahtoisi masentaa,
mutta tulevat ajat ikävät.
Olen kerta kaikkiaan väsynyt,
hyvä minussa kutistuu.
Se raja on tullut nyt:
välinpitämättömyydelle alistun.
Tässähän minä seison, saatana;
ottakaa, repikää minut.
Seison tekojeni takana.
Olen elänyt, olen antanut.