Olet vierailemassa runoilijan sivuilla, joka ei omista baskeria, eikä kirjoita humalassa. Tosin taidan olla muutenkin erilainen tapaus.
Joskus nuorempana tämän miehenalun harrastuksiin kuuluivat taitto sekä mallinnus ja lukeminenkin oli tietokirjallisuutta. Jos joku olisi sanonut minulle kymmenen vuotta sitten uskovansa kirjoittavani kirjan, olisin nauranut makeasti. Mutta näin aikaa meni ja harrastuksistani tuli pehmeämpiä.
Runo on minulle ennen kaikkea formaatti. Tällä on muutamia minua viehättäviä ominaisuuksia. Näitä ovat mm. lyhyys, tarpeettomuus vääntää rautalangasta sekä aiheiden rajattomuus. Kirjoitan kaikenlaista itseäni puhuttelevaa.
Kohdalleni on osunut kolme runojen kirjoittamisjaksoa, joista kolmas ja viimeisin on kestänyt jo huolestuttavan kauan. Ensimmäinen rupeama kesti puolisen vuotta ja kohdistui vuosien 1997 ja 1998 vaihteeseen. Toisesta jaksosta jäi jälkeen lähinnä lyriikoita, koska silloinen unelmani oli saada julkaistavaksi muutamia sanoituksia rokkipitoisille yhtyeille. Kukaan ei lyriikoistani innostunut, mutta kaksi demoalbumia koristavat CD-hyllyäni edelleen. Vuodesta 2001 ja 2002 on mennyt aikaa, mutta muutamat biisit toimivat kohdallani edelleen.
Kolmas kirjoitusjaksoni synnytti kokonaisen kirjan, tosin sitä en aloittaessani vielä tiennyt. Runojen hienous on mielestäni juuri siinä, että ne ovat kuin rakennuspalikoita, joista oikealla järjestyksellä ja sopivalla kokoonpanolla saa rakennettua kokonaisia teoksia, kirjojakin.
Kaikki kirjoittamani runot on tarkoitettu korville, eikä silmille. Tämä tarkoittaa etusijan olevan tekstien lausuttavuudella, eikä visuaalisuudella. Muotoilijana toki näen säkeistöjen siluetin ja rytmin, mutta silmäkarkkia kannattaa hakea verkkokaupastani. Kirjan kohdalla tekstiäni tukee värikuvitus.
Sivuluisuja kujaraiteilla julkaistiin vuoden 2009 lopussa, mutta runojen kirjoittaminen on jatkunut sen jälkeenkin. Tahti oli sellainen, että toinen kirjani ilmestyi marraskuussa 2013. Ennen sitä julkaisin joitakin kokoelmia Aukealla.